Ei savua ilman tulta



Pellettijärjestelmä alkaa olla kohta semi-automatic. Täysautomaattiin on matkaa ehkä noin 2000 koodiriviä.


Tilannekatsaus

 

Edellisen päivityksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua aika paljon. Barionetti saapui reilun kolmen viikon odottamisen jälkeen tulliin, josta se oli noudettavissa varsin kohtuullista korvausta vastaan. Hinnaksi laitteelle tuli kaikkineen hieman alle 300 euroa, mikä on vielä reilut 100 euroa alle maahantuojan hinnan. Syvä kumarrus ja kiitos bulvaanille!

 

Barionetin saannin jälkeen ehdin kertaalleen pikaisesti kokeilla, että kaikki toimii kuten pitääkin, mutta sitten tuli työ- ja muista kiireistä johtuen pitkähkö tauko. Eilen sitten pääsin taas tänne omaan kellariini ihmettelemään kytkentöjä ja toimintaa :-)

 

Kytkennät ..

 

Niin, kytkennät ovat edelleen SP-elektroniikan testilevyllä, ja kaapeliviidakko on tällä hetkellä melkoinen. Ruuvasin työpöytään kiinni 12-paikkaisen sokeripalan, jonka kautta nyt kaikki kaapelit on tällä hetkellä kytketty.

 

1. Tuulettimen plussa, ohjaus katkojan kautta.

2. Tuulettimen miinus

3. Valovahti

4. Valovahti

5. Vastus (toinen karva releen kautta)

6. Vastus

7. Kattilan lämpö

8. Kattilan lämpö

9. Ruuvin ohjaus (toinen karva releen kautta)

10. Ruuvin ohjaus

11. Tuleva sähkö (komeasti banaaniliittimillä suoraan pistokkeesta ;-)

12. Tuleva sähkö

 

Lisäksi on useampia kaapeleita tuulettimen ohjaukseen, ethernettiin jne. Sokeripalalta kaapelit menevät erillisinä sähkökaapeleina varsinaiseen poltinhuoneeseen, jossa on sitten hyödynnetty mm. irtokappaleina myytäviä silitysraudan sähköjohtoja, jotka oletettavasti sietävät hieman paremmin hetkellistä lämpenemistä ;-)

 

Laitetaanpa yksi kuvakin, mielen virkistämiseksi :-)

 

013.jpg (Kytkentöjä..)

 

Tulta ja savua

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että ensimmäiset pikaiset testit piti ottaa heti silloin kun Barionet oli tullut. Kun sain puhaltimen toimimaan, laitoin palopesään käsiin reilusti pellettiä (=liian reilusti), hieman puhallusta ja releen kautta vastuksen päälle. Muutaman minuutin odottelun jälkeen palopesän ovenraosta alkoi tulla paksua savua ja käyntiin lähdettiin - tuttuun tapaan - pienen jysähdyksen kautta. Ei siis läpimurtoa ja riemuvoittoa ensimmäisellä yrityksellä, mutta kukapa sellaista olisi odottanutkaan :-) Jysäystä harmittavampi asia oli, että kattilan lämpötilanseuranta ja valovahti eivät tuntuneet toimivan ollenkaan järkevästi. 

 

Tänään oli siis revanssi vuoro. Ensimmäinen muutama tunti meni ihmetellessä noita tulevia kytkentöjä, joiden alunperin kuvittelin olevan niitä helpompia tapauksia. Tällä hetkellähän molemmat tulot ovat käytännössä resistanssin mittausta, jota varten olen tehnyt mahdollisimman yksinkertaisen jännitejaon. Jännitelähteenä puolestaan on käytetty laadukasta *grin* Puuilosta ostettua säädettävää värkkiä.

 

Pienen tutkiskelun jälkeen huomasin, että ongelma oli osittain lähtöisin tuosta jännitelähteestä. Kun kytkennän tuloresistansseja muutteli (siis valovastuksen tai kattilanlämmön resistanssia), niin myös toinen analogiatulo hyppi samassa tahdissa. Ei hyvä. Niinpä otin Puuilon värkin pois ja vaihdoin tilalle labrajännitelähteen, joka pitää sen minkä lupaa.

 

Tämän pienen pyörittelyn jälkeen oli jälleen aika ottaa savut. Ja nyt savujen otto menikin paljon mukavammin. Toiminta oli edelleen hyvin puoliautomaattista, mittasin vaa'an kanssa hyväksi oletetut 150 grammaa pellettiä, laitoin ne palopesään, pistin ohjelmallisesti *grin* lämpövastuksen päälle ja dadaa - noin kuuden minuutin kuluttua luukkua avaamalla näkyi savua, ja tuota pikaa pelletti myös syttyi.

 

Tällä kertaa syttyminen ei aiheuttanut räjähdystä, eikä muitakaan lieveilmiöitä. Ainoa pieni ihmetyksenaihe oli pitkä käynnistyminen, olisin luullut että pelletti syttyy alle 7 minuutin.

 

Joka tapauksessa, nyt sytytys oli hallittu, syttymisen jälkeen valovastuksen arvossakin näkyi eloa, ja lämpötilannäyttö näytti koko ajan kutakuinkin oikein. Peruselementit alkavat siis olla kasassa ;-)

 

Seuraavat askeleet

Ulkona satelee hiljalleen räntää, joten nyt ei ole aikaa jäädä ns. tuleen makaamaan. Jatkosuunnitelma onkin seuraavanlainen:

 

- Käynnistysannoksen automatisointi. Käytännössä ruuvin pitäisi ajaa n.n sekuntia ruuvia niin, että palopesään tulee noin 130-150 grammaa pellettiä. Tuo arvo on ihan omasta hatusta vedetty, mutta näin yhden positiivisen kokemuksen perusteella pysytään siinä.

- Käynnistyssekvenssin automatisointi ja syttymisen tunnistus. Tämä voi olla tosin hankala, kun valovastuksesta ei juuri sitä syttymistä näkynyt, vasta se kun pelletti todella paloi.

- Käsiohjauksen tapahtumien loggaaminen. Tällä hetkellä ohjelma ei ole juuri logeja kirjoittanut, lämpötilan muutos ajan funktiona on tosin esitetty graafina mutta se ei ole vielä kovinkaan paljoa se. 

 

Pidemmän ajan suunnitelmana on sitten uudista tulojen kytkennät. Selvästikään pelkkä jännitejako ei ole hyvä, tarvitaan mieluummin vakiovirta, jota käyttäen mittaus tehdään. Mutta tämä vaatii taas hieman lisää perehtymistä aiheeseen.

 

Seuraavaksi siis vuorossa automaattiannostus n. 150 grammaa :-)