Käynnistyksen tilakone



Lauantaille tähän mennessä jo kaksi hallittua ja hillittyä käynnistystä :-)


Harjoitukset jatkuvat

 

Pellettiprojekti on taas päässyt jatkumaan. Aamulla aamupalan jälkeen kävin hieman kirjoittelemassa koodia lisää, erityisesti aloittelin toiminnan tilakoneen kirjoittamista.

 

Ja aika simppelihän siitä tilakoneesta tuleekin:

 

1. Käynnistyksen jälkeen täysi puhallus päälle hetkeksi. Varmistetaan ettei edellisistä kierroksista ole jäänyt kovinkaan paljoa palokaasuja tulipesään ..

 

2. Lasketaan ruuvilla pellettiä palopesään noin 150 grammaa. Tähän määrään on nyt päästy noin 5 testauksen perusteella, syttyy kohtuudella muttei ole vielä kertaakaan räjähtänyt. Tämä 150 grammaa vastaa tällä ruuvilla noin 30 sekunnin ajoa. Kuulostaa paljolta, mutta kun toimii niin mikä jottei ;-)

 

3. Aloitetaan lämmitys pienellä puhalluksella. Eli pari kelloa ja lämmitysvastus napsautetaan päälle. Tein tähän itse asiassa pienen sekvenssin:

 

Ensimmäiset 5 minuuttia 10% puhallus. Tämän jälkeen otetaan 30 sekunnin pulsseja suhteella 10sek 50% ja 20sek 10%. Tuon hetkellisen 50% puhalluksen tarkoitus on varmistaa, että mikäli pesässä on kytevä tuli, niin se tosiaan syttyy. Tällä tietysti kierretään hardiksen rajoituksia, sillä liekkivahti ei nykyisellään huomaa pientä liekkiä, isomman kyllä. Tällä kertaa ei tosin voi syyttää ketään muuta hardiksen rajoitteista .. ;-)

 

4. Kun liekkivahdista huomataan, että nyt on sytytty, lyödään lämmityssekvenssi päälle. Aluksi pyörittelin ruuvia aika huilakkaasti (30 sek päällä, 20 pois päältä), ja silloin seurauksena oli, että pellettiluukun raosta alkoi kovallakin puhalluksella puskea savua.

 

Muutin suhteen arvoihin 10 sekuntia päällä, sen jälkeen 20 sekuntia pois päältä. Tällä on nyt kahteen kertaan lämmitetty kattila jonnekin reiluun 80 asteeseen, joten annetaanpa tuon olla testimielessä jonkin aikaa päällä.

 

5. Sammuttelusekvenssit, puhalletaan palokaasut pois ja lopetetaan ruuvin pyörittely. Toistaiseksi ei yritetä vielä pitää hiillosta hengissä.

 

Uusi käyttöliittymä

 

Vanha käyttöliittymä alkoi ärsyttää silmää, ennenkuin se oli oikein ehtinyt stabiloituakaan. Aloin miettiä, että jos en omille asiakkaille kehtaisi tällaista tehdä, niin en sitten varmasti myös itsellenikään. Niinpä siirtelin hieman komponentteja uusiin paikkoihin ja päädyin seuraavaan kötöstykseen:

 

014.jpg (Ensimmäinen oikea lämmitys)

 

No, ei tämä mikään kaunotar vieläkään ole, ja itse asiassa jo jonkin verran yllä esitetystä muuttunut. Laitoin sen kuitenkin näytille siksi, että siinä on ensimmäinen kokonainen lämmitysjakso 45->80 astetta.

 

Ylhäällä näkyy mittari, joka ilmoittaa paljonko on puhallusteho. Sen vieressä on kellonaika, joka kertoo (minulle) debuggaustietoa tilakoneisiin liittyen.

 

Puhallustehon alapuolella näkyy releiden tilat; ruuvin ja sytytyksen tila. Tuossa tilanteessa on siis edelleen lämmitetty kovasti, ruuvi on ollut päällä ja puhallus on ollut 70%:ssa.

 

Alapuolella näkyy kontrolli, josta voi säätää alasvetovalikosta puhalluksen tehoa (kyllä, välillä epävarmuus iskee, että jos puhallin on liian isolla niin alkaako piipusta näkyä ketunhäntä ;-).

 

Alimmaisena on graafi, jossa on vielä tuossa vaiheessa yhdessä kuvaajassa esitetty kattilan lämpötila (punainen, asteikko oikeassa reunassa) ja valovahdin arvo (vihreä, asteikko vasemmassa reunassa).

 

Tuossa ylläolevassa kuvassa oli itse asiassa mielenkiintoinen toimintahäiriö, sillä välillä palopesä meni synkeäksi, mutta en ehtinyt tutkia sitä enempää sillä tilanne palautui normaaliksi suunnilleen saman tien.

 

Suihkukäyttäytymisiä

 

Tämä seuraava kuva ei oikeastaan liity pellettiviritykseen, mutta lämmittämiseen kuitenkin. Laitetaan siis näkyville, kun sattui tulemaan logia talteen :-)

 

015.jpg (Toinen ajo)

 

Tästä kuvasta näkyy hyvin, että lämmityksen lakkaamisen jälkeen kattilan lämpötila on vielä noussut hetken aikaa. Tämä johtunee siitä, että anturi on todennäköisesti kattilassa melko ylhäällä, ja lämpö siirtyy hitaasti.

 

Mielenkiintoisempaa tuossa kuitenkin on, että kun punainen viiva tulee ensimmäisen kerran alas noin 12:25 Satu on suihkussa. Seuraava jyrkkä lasku tapahtuu pian kello 13 jälkeen. Silloin allekirjoittanut on käymässä suihkussa. Noin 12 minuutin suihkuttelun jälkeen lämpötila kattilassa alkaa laskea huomattavasti hitaammin, tosin jonkinlaista kiihtyvyyttä tuossa on havaittavissa, kunnes sitten sähkövastus alkaa taas lämmittää ihan sekvenssin lopulla.

 

Tuo suihkussakäynti on mukava nähdä, kun olen miettinyt että mitenhän se mahtaa kattilan lämpöön vaikuttaa. Mutta kokonaisuuden kannalta tuo todellinen jäähtyminen on paljon mielenkiintoisempi. Saapa nähdä meneekö nyt yöunet, kun joutuu pohtimaan, onko tuo muodoltaan enemmän paraabeli vai heiluri (eli esim. resonanssipiikin muoto). Nähtäväksi jää, mutta tähän palataan viimeistään kun kelit kylmenee.

 

Ai niin, seuraavaan päivitykseen pitää erottaa nuo graafit erilleen, eihän tuollaista kuvaajaa seuraa susikaan. Ja vaikka mediaani onkin monessa tilanteessa hyvä, niin tällaiset kuvaajat pitää tehdä liukuvalla keskiarvolla ...

 

Over and out, Kari