Valoa havaittavissa



Konenäkö on ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiiin. Tai ehkei ihan. Mutta pelletin palamisen seurantaan se saattaa hyvinkin olla ;-)


Kari / 15.12.2010 kello 23:52 alkaen

 

 

Kun palavan pelletin ja hiilloksen tunnistaminen käyttäen valovastusta osoittautui likipitäen mahdottomaksi, niin ei siinä sitten auttanut kuin laittaa vastuksen tilalle kamera. 

 

Hommahan toimi siis aikaisemmin siten, että pellettipolttimen takaosassa, puhaltimen vieressä, oli pieni reikä, jonka kautta palotilan takaiseen tilaan työnnettiin lasikuvussa oleva valovastus. Valovastus ei sinänsä ollut mitenkään hirvittävän kuumassa paikassa, mutta lasisuojusta tarvittiin siksi ettei mahdolliset kipinät pääse leijumaan polttimen sisältä. Valovastus näki reiän kautta palopesän takaosan, jossa puolestaan on happireikiä, joiden kautta valoa tulee jos on tullakseen.

 

Kameran kiinnitys

 

Siispä valovastus pois ja kamera tilalle. Kameran kiinnittäminen paikalleen on kuitenkin hieman hankalaa. Lopulliseen tuotokseen tarvittaneen hitsipilliä ja rälläkkää, mutta toistaiseksi tyydyin liimamaan reiän kohdalle alumiiniteipillä eteisen lyhdystä irroitetun lasin. Lasin taakse kiinnitin kallellaan olevaan tripodiin Creativen kannettavalle tarkoitetun USB-kameran. Kamera on hieman vanhaa tekniikkaa ja huono resoluutioinen, mikä ei kyllä tässä tapauksessa ole yhtään huono asia. Päinvastoin, analyysimielessähän pääsisi paljon helpommalla mikäli mittarilta tulisi vain yksi pikseli .. tässä tapauksessa niitä kuitenkin tulee 320x240. 

 

Ohjelmistoa...

 

Ja aivan kikkailemattahan ohjelma kameran käsittelyyn ei syntynyt. Näille muuutaman kympin hintaisille USB-kameroille ei luonnollisestikaan ole saatavilla ohjelmistokehityspaketteja (SDK), eikä tämä vanha kamera tue myöskään yleiskäyttöistä VfW (Video For Windows) -tapaa. Sen sijaan kameran mukana tuli Creativen ohjelmapaketti, jolla pystyy ottamaan kuvia, nauhoittamaan videota, sekä nauhoittamaan videoa siten, että ohjelma napsii päiväyksen mukaiseen hakemistorakenteeseen yksittäisiä jpeg-kuvia halutulla intervallilla. Ja tämän mukaan oli sitten kooditkin kirjoitettava ..

 

En siis koe suurtakaan ammatillista ylpeyttä kertoessani, että nyt:

 

- Creativen ohjelmisto ottaa 20 sekunnin välein kuvia ja tallettaa ne ennalta määrättyyn kansiorakenteeseen

- Minun ohjelma käy pollaamassa rekursiivisesti kansiota, tarkastellen josko sinne ilmestyisi uusia kuvia

- Kuvan löytäessään ohjelma avaa jpegin ja tekee sille hyvin yksinkertaisen analyysin, jonka tuloksena tiedetään kuinka kirkas tuli pesässä on.

- Lopuksi ohjelma poistaa kuvan, koska yhdistelemällä niistä tulisi hirvittävän tylsä video.

 

 

Mutta pääasia kuitenkin on, että näin pääsee testaamaan, olisiko seuranta tehtävissä kameraa käyttäen. Ja olisihan se! Liekki erottuu kuvassa hyvin, hiilloskin kohtuullisesti. Laitan verkkoon myöhemmin näkyville kuvamateriaalia aiheeseen liittyen, kun ette kuitenkaan usko ;-)

 

Niin, jäikö kiinnostamaan miten tehdään päätelmät siitä onko pesässä tulta vai ei? Hyvin yksinkertaisesti, lasketaan kuvan 20 kirkkaimman pikselin keskiarvokirkkaus, toisena vertailulukuna käytetään yli 20 ylittävien pikseleiden määrä. Kun tulta ei ole, on koko kuva täysin musta.

 

Mitä sitten?

 

Sitä sitten, että nyt tilannetta seuraillaan jonkin aikaa ja sitten hankitaan parempi kamera, niin ettei kuvia tarvitse pyörittää minkään valmisohjelman kautta levylle ja sieltä varsinaiseen käyttöön. Tuo levylle kirjoittaminen aiheutti muuten muitakin yllättäviä ongelmia. Rinnakkaisportin jännitteet tuntuvat hieman elävän levylle kirjoituksen tahtiin, mikä puolestaan säteilee puhaltimen toimintaan :-s Kun tuossa jonkin aikaa sitten puhallin hyrräsi vielä kohtuullisen mukavasti ja tasaisesti, niin nyt vouausta on aivan eri tavalla. 

 

Pitänee siis kuitenkin laittaa hankintalistalle uusi D/A-muunnin (nyt muistetaan se rail-juttu), sekä muutama pitkäjalkainen regulaattorilutikka, jotta muutkin mittauksen jännitteet saataisiin pelaamaan tasaisemmin.

 

Taidanpa siirtyä nyt kellariin pääkallopaikalle katsomaan miltä siellä näyttää. Huomiselle on luvassa vain noin -10 astetta, mutta reilun viikon kuluttua jouluaatolle ennustetaan jo lähemmäs -30 astetta. Lämpimästi siis toivotaan, että kameran kanssa lämmitys alkaa toimia ;-)